top of page
img_8811.jpg

hauska tutustua

img_7932%202.JPG

Intohimona voimaannuttaminen

​

Elämässäni olen käynyt läpi monen monta kriisiä ja ikävää asiaa. Ne ovat kuitenkin kasvattaneet minusta sen ihmisen, joka tänä päivänä olen.

 

Olen oppinut, että meissä kaikissa on hyvää ja meillä kaikilla on omat ainutlaatuiset vahvuutemme, jokaisessa meissä on inhimillisyyttä ja voimaa.

 

Voimme olla itsellemme armollisia ja kohdella itseämme kuin parasta ystävää. Voimme antaa ja saada anteeksi sekä tehdä virheitä ja erehtyä. 

​

”Ei ole olemassa virheitä tai mokia, on vain asioita, joissa joko onnistutaan tai niistä opitaan”.

-Anita Löfberg

 

Suurin innostuksen lähteeni ovat lapseni. Rakastan heittäytyä hetkeen heidän kanssaan, nähdä maailman heidän silmin juuri niin mahtavana, taianomaisena ja ihmeellisenä kuin se on.

 

Heidän ja meidän kaikkien vuoksi haluan tehdä maailmasta paremman paikan. Olen myös onnekas, sillä minulla on upeita ja mielettömiä ihmisiä ympärillä.

 

He voimaannuttavat minua ja auttavat jaksamaan. Minulla on mahdollisuus oppia uutta ja auttaa muita.

 

Ennen kaikkea minulla on mahdollisuus päättää, miten asioihin suhtaudun ja miten ajattelen. Kuten myös Sinulla. 


​

Voimaannuttavin terveisin

Anita Löfberg

  • Voimaannuttaja & valmentaja

  • Liiketalouden tradenomi (HR- ja johtaminen)

  • Positive Psychology Practitioner

  • Sertifioitu WSA&TSA asiantuntija

OTA YHTEYTTÄ

​​​anita@rimpissa.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • LinkedIn
  • Black YouTube Icon

Hyvinvointia ihmisille. 

© 2023 Rimpissa 

​

Tietosuojaseloste

Palveluehdot

​

Kiitos paljon viestistäsi!

Arvot

Rakkaus - Vapaus - Vastuullisuus

bottom of page